"Raskaustesti"

Uusimman Vauva-lehden innoittamana päätin tehdä tuon raskaustestin, jonka lehti sisältää. Testin tein raskausviikoilla 32+6. 50 päivää laskettuun aikaan!

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Alkuraskaudessa ja keskiraskaudessa, kun maha ei ollut vielä suuri niin tunsin oloni todella kauniiksi. Silloin kun turvottaa ja liikkeet on kuin vanhalla mummolla, niin on kaikkea muuta kuin seksipommi olo. Onneksi maha on kauniin mallinen ja raskausarpia ei ole kuin ihan pikkuriikkinen ylämahassa, mahaa on siis mukava näytellä vaatteet päällä.

Olen valokuvannut ja mittailut mahaani.
Alussa valokuvasin mahan kasvua joka viikko, mutta täytyy myöntää että kuvailu on vähentynyt. Nyt tulee otettua todistusaineistoa korkeintaan parin viikon välein. Mittaillut en ole ollenkaan.

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Kyllä. Tai ainakin ultrassa saatiin lupaus sukupuolesta. Saapa nähdä pitääkö paikkaansa, että tyttö saadaan.

Olen nähnyt erikoisia unia.
No välillä tulee nähtyä melkoisia unia. Yhdessä vaiheessa näin paljon painajaisia, mutta nyt unet ovat muuttuneet neutraaleiksi ja todenmukaisemmiksi. Unia varmaan muistaa paremmin, sillä heräilen pitkin öitä asentoa vaihtaessani. Onneksi uudestaan nukahtaminen on melko helppoa.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
En salannut kovin pitkään lähimmiltä työkavereilta, taisin sanoa heti varhaisultran jälkeen uutiseni. Pomollekin kerroin raskaudestani nt-ultran jälkeen. Muut työkaverit ovat kuulleet toisilta työkavereilta tai ovat kysyneet suoraan minulta raskaudesta.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Hyvän äidin merkki ei ole se, että on kotona pitkään, vaan se että rakastaa lastaan ja tekee perheen parhaaksi asiat. En kuitenkaan haluaisi pistää alle 2 vuotiasta hoitoon, sillä haluan olla mukana lapsen varhaislapsuuden ajan. Yli 3 vuotiaalle alkaa jo kaverit olla tärkeitä, joten näen ulkopuolisen hoidon tärkeyden siinä vaiheessa lapsuutta.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Tietyissä vaiheissa varmaan ohittavatkin, sillä olen kärsinyt liitoskivuista ja selkäsäryistä jotka hidastavat liikkumistani. Jos olo on normaali, niin silloin se olen minä joka ohittelee.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Täytyy myöntää, että murehdittua on tullut. Ensin huoletti lapsen elossa pysyminen, sitten ennakoivat supistukset ja mahdollinen keskosuus. Nyt kun raskausviikkoja alkaa olla takana hyvin, niin ei huoleta läheskään niin paljon. Tietenkin tarkistan googlesta uudet "oireet" mitä koen raskauden aikana, kuten esimerkiksi menkkajomotus on mietityttänyt viime aikoina.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
Toiveinani on ammeeseen pääsy avautumisvaiheessa. Haluisin myös mahdollisimman luonnollisen synnytyksen , mutta kuitenkin niin että minulla on oikeus pyytää kivunlievitystä. Muuten pyrin olemaan stressaamatta ja suunnittelematta, sillä synnytyksen kulkua ei ikinä voi tietää.