sunnuntai 3. elokuuta 2014

Babyshowerit!







Tänään minulle järjestettiin yllätyksenä babyshowerit! Oli ihanaa nähdä kaikkia kavereita ja siskot yhdessä koossa, vielä kun itsekään en ole poksahtanut :) Kotimme oli koristeltu ihanasti pinkiksi ja muutenkin teema sopi hyvin tyttövauvaa odottavalle <3 Herkut oli ihania ja ohjelma hauskaa.

Minua ja vauvaa myös lahjottiin juuri sopivasti :) Vauva sai Sophie -kirahvin ja Me&I:n pöllöhaalarin ja bodyn. Ja minä sain kuumakivihierontakortin, sekä Luomuruokaa lapselle -kirjan & Makumetkuja murusille -kirjan. Ajatuksella valitut lahjat <3



Ohjelmanumeroissa minun piti mm. arvailla kuka on missäkin vauvakuvassa ja maistelin erilaisia soseita silmät sidottuina. Ohjelmassa oli myös pantomiimiä vauva-aiheisilla sanoilla kuten esim. imetysliivi, ponnistaa jne. 12 osallistujaa sai kortin, jossa oli eri kuukaudelle erilainen tapa muistaa perhettämme :) Oli myös tietovisailua eri lastenlauluista (mä voitin sen!), sekä arvuuteltiin vauvan syntymäaikaa ja kokoa. Eli monenlaista ohjelmaa jossa kaikki pääsi osallistumaan, tykkään :)

Jos joku osuu oikeaan, aion häntä pienesti muistaa :)

Tarjoilut olivat herkullisia ja kaikki tuntuivat olevan ähkyssä. Vauvakin tuntuu olevan melkoisessa sokerihuurussa, enhän pitkään aikaan ole näin paljon herkkuja kerralla syönyt. Lähipiirissäni on kyllä melkoisia leipojamestareita!







 On kyllä ihana tietää kuinka mahtavia ja mukavia ihmisiä lähelläni oikein on. Ei voisi paremmin olla.



1 kommentti: