lauantai 2. elokuuta 2014

Raskauden hyviä puolia



Ennen odotusaikaa minulla ei ollut kovin realistiset odotukset raskausajasta, tietenkin sitä oli kuullut juttuja selkävaivoista ja lopun tuskaisesta odottamisesta. Mutta oikeasti kuvittelin odotusajan olevan normaalia elämää johon vain lisättiin isompi maha. Vauvan liikkeitäkään ei voinut kuvitella etukäteen, eikä sitä miten mielikin muuttuu. Ihminen todellakin kasvaa äidiksi raskausaikana. Tai näin ainakin itsestäni tuntuu.

Alussa tuntui lähinnä ärsyttävältä viettää aikaa humalaisten ihmisten seurassa, kun itse ei saanut juoda. Mutta nyt siihenkin on tottunut, ja lähinnä mietin kuinka vähän bilettämistä tekee mieli. Olenhan kuitenkin jo melkoisen monta vuotta saanut elää itsekästä elämää, että nyt on ihan mukavaa antaa tilaa epäitsekkyydelle.

Mutta niin tässä postauksessa minun on tarkoitus tuoda esiin joitain raskauden hyviä puolia. Olen huomannut kuinka kynteni ja hiukseni kasvavat todella nopeasti, ja kynteni eivät lohkeile. Mahtavaa :) Kyllä ne aiemminkin välillä pääsi samoihin mittoihin, mutta alkoivat pian rumasti lohkeilla joten leikkasin ne äkkiä lyhyemmiksi.

Ennen

Jälkeen

 Noissa hiuskuvissa näkee kuinka paljon hiukseni ovat kasvaneet noin yhdeksässä kuukaudessa. Ennen -kuva on joulukuulta ja jälkeen-kuva nyt elokuulta. Melkoisesti on hiukseni kasvaneet. Väri vaan näyttää kuvassa kauhealta. Mutta luonnossa on ihan siedettävät.

Raskausaikana on myös mahtavaa kun ei tarvitse vetää vatsaa sisään, vaan sitä paremminkin haluaa pullauttaa ulos mahdollisimman paljon. Muutenkin kehoaan haluaa helliä mahdollisimman paljon, tekeehän se nyt huikeaa työtä luomalla lähes tyhjästä uuden ihmisen.

Olen myös huomannut kuinka mieliala on pääsääntöisesti rauhallinen, vaikkakin välillä olen melkoinen draamaqueen. Muutenkin elämästä on kadonnut turha häsellys ja olen alkanut tekemään enemmän sitä mitä itse oikeasti haluan. En ole enää niin helposti toisten vietävissä. Kai tämä on sitä kuuluisaa sisäänpäinkääntyneisyyttä, mitä loppuraskaudessa varsinkin koetaan.

2 kommenttia:

  1. Komppaan maha-asiassa! Ehdottomasti hyvä puoli ;) ja haa, muistinpas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Ja vaikka syö liikaa, niin mahanturvotusta ei huomaa läheskään niin helposti ;)

      Poista