sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Mainio Marraskuu 7,8 &9

7. Ilahduin..
 Sain vihdoin ja viimein valmiiksi ensimmäisen neulotun sukan Tyttärelle. Olen pitänyt sukkien neulomista hankalana, ja yläasteella viimeksi tehdyt sukat teki äitini valmiiksi. Mutta nyt sain tehtyä neitokaiselle itse sukan. Toinen parista on viel kutimilla ;) Mutta tästäkin sietää ilahtua ja ylpeillä. En nimittäin olisi uskonut saavani yhtäkään valmiiksi.

8. Pehmoiset villasukkani
Samalla teemalla jatketaan. Nämä sukat on äitini kutomat ja tälläkin hetkellä minulla on nämä jalassa. Väri on vähän vääristynyt tuossa, nämä on tummanpunaiset. Kuvio on ihana ja erilainen. Vielä on matkaa, että itse oppisi tekemään tälläiset.

9. Isäni
Oli melkoisen hankala valita tähän kuvaa, sillä en halua kasvokuvaa isästäni pistää ilman hänen lupaansa. Onneksi ristiäiskuvista löytyi tälläinen ihana hymykuva. Isäni on jo iäkäs, mutta se ei estä häntä nauttimasta perheestään. Tänään hän sanoi minulle ettei tarvitse mitään isänpäivälahjaa sillä me lapset olemme hänen lahjansa <3

2 kommenttia:

  1. Hih! Onnittelut sukan valmistumisesta! :) Mä en kanssa tykkää noita sukkia tehdä, kun on jotenkin vaivalloista muka.. Pitäisi opetella taas uudestaan vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku kokeilemaan vaan :) Hankalaahan noita on pelkkien ohjeitten varassa tehdä, mulla piti äitiäni konsultoida kantalapussa ja kaventamisessa. Netissä on kyl onneksi ohjevideoitakin et niistäkin voi vähän apua saada.

      Poista