keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tytär 1v1kk

Tänään tuli Tyttärellä 13kk täyteen ja haluankin hiukan kertoa teille hänen kuulumisiaan.

Muskarissa 

Ollaan nyt harjoiteltu kahden viikon ajan yöimetyksistä pois ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Tytär on heräillyt ainoastaan kerran  4-6 aikoihin ja silloin vasta olen napannut hänet viereen aamumaidolle. On niin supermahtavaa kun saa nukkua pitempiä pätkiä! Viime yönä nukuin jo yli 6h putkeen, vuhuu!

Tytär on löytänyt napansa jota hän esittelee iloisesti naureskellen :D Hän myös kommentoi eläinten ääniä. Eli ankka sanoo kaak kaak ja karhu murisee murrr. Kirja on kiijja ja ulos pitää päästä kiikkaa. Hän lauleskelee nyt myös ihhahhaa sekä kuka (saa). Siis pelkästään noita sanoja mut oikealla melodialla. Aikas hauskan kuuloista.

Tytär syö meidän kanssa samaa ruokaa paitsi silloin kun äitiä laiskottaa, jolloin eteen ilmestyy valmissosepurkki. Niitä meillä kyllä todella harvoin on, joten ruokaa tehdessä on pakko jättää suolat pois. Onneksi maustamisessa näköjään kehittyy ja ruuat maistuvatkin joltain.

Tytär kävelee tosi hyvin sisällä ja ulkona. Hän on myös alkanut kyykkäilemään ja kävelemään karhukävelyä välillä. Samalla hän harjoittelee maahan istumista ja onkin alkanut jo hallitsemaan sitäkin.

Nukkeleikit ovat alkaneet kiinnostamaan ja vauvalle käydään välillä tuttipulloa antamassa. Tuttia vauvanukke ei kuitenkaan saa vaan se katoaa Tyttären omaan suuhun. Hyvähän se tässä iässä kiinnostua tutista kun ei vauvana kelvannut. Emme kuitenkaan aio sitä hänelle enää opettaa.


Sellaisia kuulumisia täältä. Mitäs teiän 1 vuotiaille kuuluu?

maanantai 28. syyskuuta 2015

Meiänhäät: Morsiamen look

Nyt onkin sitten vuorossa morsiamen esittely. Eli mistä asioista minun häälook koostui. 

Tiara on siskoni vanha helmitiara, joka on selkeästi tuonut avio-onnea jo kahteen liittoon. Joten totta kai se tuli minun päätänikin koristamaan.

Nämä Kalevalan Metsätähdet sain mieheltäni. Näillä on oma tarinansa mutta se on niin henkilökohtainen etten sitä blogiin halua paljastaa. Nyt näillä on vielä enemmän onnelista merkitystä minulle. Kuvista puuttuu kaunis helmirannekoruni, joka sopi tiaraan kuin tehty.

Tyttären ja minun pukuni. Tämä kuva on niin ihana! Ja tuo ystäväni seinä on taustaki ihan täydellinen. Meiän tylliunelmat ♡ Hääpuvussani on myös helmiä!

Hääkenkäni joita minulla ei ollut tarkoitus edes ostaa. Väri ja blingi sai kuitenkin pääni kääntymään tässä asiassa. Harmi että rikoin nämä jo hääautosta poistuessani. 

Morsian. Hiukset ovat mahtavan siskoni käsialaa ja meikki on kosmetologikaverin tekemä. Kummatkin saivat parhaimman puoleni esiin ja en voisi olla tyytyväisempi ulkonäkööni. Hiukset pysyi hyvin kiharalla ja meikki ei ollut muuttunut pätkääkään. 


Kimppuun olen myös tyytyväinen. Sen tein nimittäin itse. Koristeena siinä oli neljä rintaneulaa, joita aion pitää muistona hääpäivästä. Tarkoitukseni on muokata yhdestä niistä kaulakoru. Kimppu kesti hyvin ne ajat mitä tarvitsikin.

Yksinkertaisista asioista se häälook loppupeleissä syntyy. Minulla se oli osaksi vanhaa ja lainattua,  mutta myös uutta ja ikiomaa. 

Kuvat Mimesis

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyiset meandi-kutsut



Tänään sunnuntaina kotonamme oli Me&I - kutsut. Merkki on varmaan monelle tuttu, mutta pikapriiffinä kerron että kyseessä on ruotsalainen merkki. Meandilla tärkeää on tuotteiden laadukkuus ja toimivuus. Perustajat ovat kaksi ruotsalaista äitiä jotka tietävät mitä lastenvaatteilta vaaditaan.

Meandilla tulee pitkin kautta uutuuksia ja nämä vaatteet ovat enemmän edukseen luonnossa,  kuin kuvissa. Ainakin itsestä tuntui, että moni jees tuote kuvissa olikin oikeasti todella ihana luonnossa. Joustavuus ja kangasmateriaalit vaikuttavat paljon vaatteen käyttömukavuuteen. Esittelijä Heini Kaisto kertoi todella hyvin mitä eri materiaaleja tuotteet olivat ja sai näin ainakin minut tajuamaan, kuinka tärkeää materiaalivalinta on vaatteissa. Hyvät kankaat kestävät pesusta toiseen.



Tyttären kaapista löytyy ennestään jo meandia ja nytkin piti kotiuttaa pari ihanuutta. Ekaa kertaa lähti myös itselle jotain mukavaa vaatetta. Tytär sai tälläisen söpön setin, eli pupu -housut ja heppa-paidan. Sopivat varmasti hyvin yhteen. Maltan tuskin odottaa että pääsen testailemaan näitä hänelle.



Itselle lähti nämä supermukavat housut. Paljon muutakin olisi tehnyt mieli, mutta budjetti täytyi pitää kasassa. Ehkäpä ensi kerralla olisi jo magic pantsit mustana, niin voisin nekin itselleni hankkia.



Tarjottavat olivat syksyisiä. Sienikakku kätki sisäänsä vanilijakreemiä ja omenahilloketta. Puolukkamuffinsit saivat koristeeksi ranskanpastilleja ja kasvishyydykekakku vähän sitä sun tätä. Erikoisjuomana oli itse tekemääni mansikka-raparperimehua.




Iso kiitos mukana olleille ja esittelijälle!

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, kännykkäräpsyjä kerkesin vain pari napata kutsujen tohinassa.




keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Meiän häät: Koristelu

Nyt kun ollaan ihailtu kuviamme jo jonkin aikaa, niin ajattelin jakaa teille hiukan maistiaisia tuosta ihanasta päivästämme. 

Ensiksi on vuorossa koristelu. Kuvat on ottanut Valokuvaamo Mimesis/Pirjo Hakonen

Häitämme juhlittiin Seelarissa, jonka sisätilat ovat ihanan vaaleat ja helpottivat koristelua paljon.

Vesihelmet ja ledvalot olivat mahtavan näköisiä pimeän laskeuduttua. Varsinkin kun ne olivat vielä peilin päällä.

Nämä isot A-kirjaimet vaativat monen tunnin urakoinnin. Mutta onhan ne hienot!

Treffipurkkiin saatiin useita kivoja ideoita treffeille. Yksi jo toteutettu!

Baaritiskin koristeena olivat suurimmaksi osaksi kaasojen kimput ja tämä taulu.

Pöytäkukat olivat hyvin simppelit ja itsetehdyt. Iso krysamteemi ja morsiusharsoa. Söpöä ja helppoa!

Kortit tiputettiin tulevan unelmien kotimme postilaatikkoon. Tuon tekstin tein värillisen kontaktimuovin avulla :)

Älyttömän ihania kuvia! Ja lisää on tulossa. Harmi kun häitä ei voi juhlia joka vuosi.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Porkkanalätyt ilmam raastinrautaa

Pärähti tässä mieleen testata kuinka hyviä ne itsetehdyt porkkanalätyt olivatkaan. Tytär nukkui keittiön vieressä rattaissa ja raastinrauta oli sen verran hyvässä jemmassa, että päätin kokeilla tehdä porkkanalätyt eri tyylillä mitä yleensä.

Hyviä näistä tulikin ja Tytärki söi kaksi palaa ihan heittämällä.


Porkkanalätyt

4 porkkanaa
Kananmuna
Maitoa
Jauhoja

Kuori ja keitä porkkanat pehmeiksi. Kun porkkanat ovat jäähtyneet muussaa ne haarukalla pienemmäksi soseeksi ja sekoita joukkoon kananmuna. Lisää loraus maitoa, jossain ohjeessa puhuttiin 5dl. Minulla meni vähemmän. Sekoita joukkoon vielä vehnäjauhoa niin että seos sakeutuu. Edellä mainitsemassani ohjeessa puhuttiin noin 2,5dl. Minä lisäilin siihen asti, että oli sopivan sakeaa.

Paista paistinpannulla öljyssä tai voissa. Itse käytin voita jotta tuli hiukan lisämakua. Jos pelkästään aikuiset syö niin lisää ripaus suolaa ja sokeria vielä taikinaan. 

Tarjoillaan paljaaltaan tai marjasoseen kanssa :) 

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syysretki lammastilalle

Päätettiin käydä ihmettelemässä suloisia karitsoja Leipivaaran lammastilalla. Oli hauska käydä kävelemässä lampaiden keskellä ja osa niistä oli niin ihmisrakkaita, että tulivat kylkeen kiinni ja halusivat rapsutusta. Ja kun niitä rapsutti niin pieni häntä alkoi viuhua kuin koiralla! Hihii.

Tytär pääsi oikein ratsastamaan lampailla ja heti hänellä oli ratsastajan elkeet. Hän jopa sai lampaan liikkeelle kun hyppeli sen selässä ja hoki ihahaa ihahaa :D

Pikkuisia karitsoja oli joka puolella ja jokainen toistaan suloisempi. Niin harmittaa kun kännykän kuvien laatu nyt on mitä on. Yhdelläkin Banda nimisellä karitsalla oli musta silmä kuin pandalla.

Tytär pääsi myös silittämään nimikkokaritsaansa :) Tämä karitsa oli pikkuinen ja sai lisämaitoa tuttipullon avulla. Harmi kun tultiin liian myöhään tänne, olisin ehdottomasti halunnut syöttää tätä söpöliiniä tuttipullolla. 

Maatilan eläimet ovat selkeästi Tyttären mielestä mielenkiintoisia. Sen verran iso hymy oli kasvoilla ja hän huuteli välillä ohjeitakin lampaille.  Tänne tullaan kyllä uudestaankin ihmettelemään lampaita yhdessä.

torstai 17. syyskuuta 2015

Kuukausi vaimona

Niin se vain tiistaina oli meiän ensimmäinen kuukausi täynnä avioparina. Ja hupsista kun hoksasin, etten ole uusinut korttejani tai mitään uudelle nimelle. Nyt pitääkin ottaa niskasta kiinni itseään ja tilata uudet henkkarit ja pankkikortit. Ei ne varmaan kirjastokortissa ihmettele vanhaa sukunimeä?

Käytiin vähän markkinahumua katsomassa kuukausipäivän kunniaksi ja sieltä tarttui mukaan pari kiloa suomalaisia omenia. Nam! Ja herkuteltiin me vielä Fransmannissa hyvillä ruuilla. Tytär tiukasti mukana ja hän sai myös ikioman annoksensa: pottumuussia ja lihapullia.

Mutta tässä hiukan kuvia päivästämme :) oli niin mukavaa ja leppoisaa etten muistanut paljon kuvia räpsiä.

Syysmarkkinatunnelmaa

Tyttärellä uus pipo! Omin pikkukätösin ompelin..hihii

Isä ja tyttö puistossa. 

Kuten näette sää suosi. Nyt on sitten jälleen sateista.. mut no sehän vähän niin kuin kuuluu syksyyn. Tytär reppana joutui äidin kanssa ulos sateen jälkeen.. ja tässä lopputulos: 
Hiukan ylipuettu vauhtihirmu! Mut eipä kastunut ainakaan vaikka mahalleen nurmikolla makoili. 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Harvinaisen mainio maanantai!

Oikein ihanaa maanantaita kaikille! Harvemmin tulee tätä päivää kehuttua, mutta tänään kaikki on mennyt tavallista mukavammin ja sulavammin.

Käytiin Tyttären kanssa aamusta muskarissa johon hän heräsi hiukan kesken unien. Meni siis alusta aikaa vauhtiin pääsemiseen mutta sitten hän oli jälleen innoissaan tutustumassa toisiin lapsiin. Äidistäkin oli mukavaa ja sovittiin vähän jo kahvittelua toisen äidin kanssa.

Kotimatkalla Tytär jälleen nukahti ja pääsin kokeilemaan ompelua. Nyt on tarkoituksena tehdä hänelle hyvä pipo jossa olisi nauhat ettei pipo lähtisi helposti päästä. Eka tekele on jo tehty, mutta ei vielä testattu.

Välipalan jälkeen lähdimme hiukan metsästämään leikkiseuraa. Ekassa puistossa ei ollut ketään,  mutta kauempana olevasta löytyi parikin lasta. Tytär katseli silmät suurina isompien touhuja ja koetti perässä puuhata myös. Liukumäen portaissa oli hauskaa , mutta itse liukuminen ei ollutkaan mukavaa.



Kotimatkalla puistosta päätettiin vielä käydä sorsia ihmettelemässä. Ja nehän oli tosi kesyjä! Ne tulivat super lähelle kuten kuvista näette. Katsottiin tytön kanssa kumpikin innoissamme vaakkuvia sorsia. Vautsi :)


Nyt Tytär jälleen nukkuu ja saan rauhassa valmistaa ruokaa. Tämä on harvinaista herkkua tähän aikaan päivästä. Ihan superkiva maanantai siis.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Synttärijuhlat


Sunnuntaina juhlittiin Tyttären ekaa syntymäpäivää perheen ja ystävien seurassa. Ahkeroin pari edeltävää päivää leipomisen parissa ja se kannatti. Tarjottavia tuli juuri sopivasti ja mielestäni maut onnistuivat hyvin.

Kakkuna oli kaksikerroksinen kakku, jossa oli suklaakakkupohja ja täytteenä mansikkaraparperirahkaa. Muina herkkuina oli hopeatoffee muffinsit, kolmioleivät, apinaeväät, kaurakeksit, kumottu metvurstikakku  ja hedelmä/vihanneskipot.  Jokainen löysi jotain syötävää. Ikävä kyllä minulla ei ole herkuista kuvaa omassa puhelimessa ja läppärini on rikki tällä hetkellä. Joten kuvia tarjottavista ja koristeluista on vähän.


Lapsille järkkäsin pienen leikkipaikan ja piilotin suurimman osan Tyttären leluista pois. Näin pyrin estämään sen ettei joka paikka olisi täynnä leluja, kun lapset leikkivät.


Vieraat muistivat Tytärtä ihanasti ja hän sai vaatteita, lahjakortteja, leluja ja kirjoja lahjaksi. Uudet kirjat ovat olleet jo kovassa käytössä. 


Kiitos kaikille vieraille :) Tytär nautti huomiosta vaikka päikkärit olivatkin turhan lyhyet ja väsyitkua kuului useampaan otteeseen.




perjantai 4. syyskuuta 2015

Perjantai puistoilua

En edes muista milloin viimeksi on tuntunut näin hyvältä palata kotiin. Ulkomailla oli mukavaa ja lämmintä. Tytär oli niin reipas ettei tarvinnut sen puolesta murehtia. 

Mutta onhan se ihana olla kotona jonka kodinvahti oli puunannut puhtaaksi ja tuntuu kuin puolet tavaroista olisi poissa! 
No hääjutut onki piilotettuna saunaan, että siitä se tilan tuntu tulee.


Sääkin on mitä mainioin vaikka kylmempää onkin kuin Espanjassa. Siksi Tyttären kanssa lähdettiin ulos leikkimään peräti kahdesti. Kummallakin kerralla vielä eri leikkipaikkaan. On tosi mukava katsoa kun toinen kävelee innoissaan tutkimaan mitä maailmasta löytyy.


Toivottavasti säät nyt pysyis tälläisenä jonkin aikaa, että kerkeän tytölle uudet pipot ja villasukat värkätä. Ne aion itse tehdä vaikka kaupasta saisi kuinka hienoja valmiina ☺ Pitäähän sitä harrastuksia olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille!