perjantai 4. syyskuuta 2015

Perjantai puistoilua

En edes muista milloin viimeksi on tuntunut näin hyvältä palata kotiin. Ulkomailla oli mukavaa ja lämmintä. Tytär oli niin reipas ettei tarvinnut sen puolesta murehtia. 

Mutta onhan se ihana olla kotona jonka kodinvahti oli puunannut puhtaaksi ja tuntuu kuin puolet tavaroista olisi poissa! 
No hääjutut onki piilotettuna saunaan, että siitä se tilan tuntu tulee.


Sääkin on mitä mainioin vaikka kylmempää onkin kuin Espanjassa. Siksi Tyttären kanssa lähdettiin ulos leikkimään peräti kahdesti. Kummallakin kerralla vielä eri leikkipaikkaan. On tosi mukava katsoa kun toinen kävelee innoissaan tutkimaan mitä maailmasta löytyy.


Toivottavasti säät nyt pysyis tälläisenä jonkin aikaa, että kerkeän tytölle uudet pipot ja villasukat värkätä. Ne aion itse tehdä vaikka kaupasta saisi kuinka hienoja valmiina ☺ Pitäähän sitä harrastuksia olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kotiin on aina ihana palata, vaikka reissussa olisi ollut myös mahtavaa :)

    Mä niin odotan, että meillä ruvettais kävelemään, niin olis vähän kivempi käydä vaikka puistoissa. Toisaalta sit ite joutuu kyllä enemmän hommiin jos molemmat tepastelee eri suuntiin :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten pitää etsiä puisto jossa on aidat, eivät pääse liian kauas karkuun :D

      Poista