tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kirjavinkki taaperoille

Kirjastosta on viime päivinä tullut kannettua paljon ihania kirjoja kotiin. Niin ihania että pari näistä on pakko esitellä teille. Nämä on kauniisti kuvitettu ja aiheetkin sopivat kuin nenä päähän pienen uhmaikäisen kanssa luettavaksi.

Kyseessä on Vaukirjojen Näin harjaat krokotiilin hampaat ja syötät ovelan apinan! -kirja sekä Näin kylvetät dinosauruksen ja peittelet leijonan nukkumaan -kirja.



Näissä kirjoissa on kaksi kirjaa samassa ja aiheet ovat näitä arkipäivään liittyviä tapahtumia, joissa ainakin meillä on alkanut esiintymään haasteita. Hampaat pestään ite, syöminen on välillä takkuisaa ja nukahtaminen välillä hankalaa. 

Mutta nyt kun ollaan luettu näitä kirjoja, niin hampaiden pesu onkin yhtäkkiä onnistunut paljon paremmin. Hampaat pestään yltä ja alta niin kuin kirjassakin sanotaan. 


Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan näihin kirjoihin ja lukemaan niitä sopivasti ennen haasteellisia paikkoja. Kiukkuilun voi saada talttumaan muistuttamalla mitä kirjassa tapahtui seuraavaksi. Joskus sadut toimivat tälläisissä tilanteissa paremmin kuin aikuisen järkeilyt.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti