maanantai 26. syyskuuta 2016

Kivun poistoa luonnollisesti Kipujelpin avulla

Kun kuulin mahdollisuudesta päästä kokeilemaan Kipujelpin magneettisia tuotteita kivun lievittämiseen niin olin heti mukana. Raskausaikana kun minulla esiintyy usein kipuja lantion ja alaselän alueella, niin toivoin saavani näihin kipuihin lääkkeetöntä apua. Mutta voitte kuvitella pettymykseni kun tuotteet saatuani sain selville ettei niitä suositella raskaana oleville. Täytyi siis itse jättää tuotteet kokeilematta, mutta pari lähipiiristä kiinnostui kokeilemaan magneettista monikäyttövyötä sekä magneettisia laastareita.

Magneettinen monikäyttövyö


Kuva Kipujelpin facebookista

"Käytin tuotetta noin viikon ajan. Ainakaan minun selkäkipuihin en ole saanut lievitystä magneettivyöstä. Vyö kuitenkin lämmitti mukavasti. Selässäni on välilevyrappeumaa, joten hermokivut ovat osa joka päivää. Jumissa olevaan selkään tämä varmaan auttaisi paremmin lämpövaikutuksen vuoksi"
Jarkko S.

"Minulla on selkä aina aamuisin jäykkä ja liikkuminen käy kipeää. Laitoin magneettisen laastarin oikealle puolelle alaselkää ja se puoli vertyi nopeammin kivutomaksi. Mieheni kokeili kipeään käteensä laastaria, mutta se ei tuntunut rasituskipuun auttavan. Joten jumissa oleviin lihaksiin nämä laastarit auttavat vetreyttävästi."
Mervi L.

Heidän kokemuksistaan huomaa heti selkeästi sen, että magneettisista tuotteista on apua lihasten vertymiseen koska se lämmittää ihoa kyseiseltä alueelta. Mutta jos kyseessä on hermokipua tai rasituskipua ei magneettinen lämpö auta kivun poistoon. Aion siis ehdottomasti kokeilla noita laastareita sitten "imetysniskoihin", sillä imetys sai ainakin minun niskani hyvin jumiin.

Voisin myös kokeilla olisiko niistä apua jälkisupistuksiin, sillä monikäyttövyötä voi käyttää lantiolla kuukautis-ja vaihdevuosikipuihin. Joten voisi kuvitella tämän toimivan niin ilkeisiin jälkisuppareihin ja parastahan on ettei magneettien käyttö vaikuta lääkkeiden ottoon. Eli esimerkiksi niihin jälkisupistuksiin voisi ottaa buranaa ja panadolia, sekä käyttää tätä vyötä. Testiin menee sitten neljän kuukauden päästä!

Yhteistyössä: Mammalandia ja Kipujelppi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti